keskiviikko 25. syyskuuta 2013

Kyllä se kesä taitaa nyt olla ohi.

Mittari näytti aamulla melkein nollaa, taitaa talvi ihan oikeasti tehdä tuloaan. Toppavaatteet korkkasin jo eilen, tänään piti kaivaa kaapin kätköistä vielä pipokin. Nyt saa sitten ruveta jo pukemaan Lunaakin, se on semmoinen vilukissa että tarvii lämmikettä ettei vedä selkä jumiin. Ostin sille tuossa kesämmällä kirpparilta kevyen neulepaidan, joka pääsi tänään testiin. Eihän se tuulta pidä, mutta kolealla ja tyynellä ilmalla lämmittää sopivasti olematta liian kuuma. 


Körmy ei tarvi vaatetta vielä pitkään aikaan, vaikka pudottaakin nyt kaiken alusvillansa.


Lunis löysi tosi ison suomuorakkaan, niitä onkin täällä metsä pullollaan. Ihme sana tuokin, kuulostaa paljon enemmän suo-muorakkaalta kuin suomu-orakkaalta. Se on vähän niinku avokassukka, kuulostaa ihan joltain muulta kuin mitä oikeasti on. Ihmeellinen tämä Suomen kieli.


Ja hupsistarallaa kun meinasi taas jäädä jotain jalan alle. No eipähän tarvitse taaskaan miettiä mitä tänään syötäisiin. Pääsevät soppaan pekonin ja papujen kanssa, ja loput pakkaseen.


Koska kaikista muistakin koirista on kuvat, mutta kamera ei pysynyt Ralli-Ruutan vauhdissa aamusella, niin laitetaanpa parin päivän takainen kuva sängynvaltaajasta itseteossa. Samassa asennossa se tuolla pötköttää kyllä nytkin taju kankaalla. Taidan mönkiä kohta sen viereen ja kiskoa peiton korviin hetkeksi, ennen kuin menen putsaamaan lämpöilmapumppua ja raivaamaan pihaa talviteloille.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kun kommentoit.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...